keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Focaccia ja Feta-pinaattipiiras




Focaccia:
4 dl vettä
50 g hiivaa
2 tl suolaa
1 tl sokeria
7,5 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
4 rkl oliiviöljyä
Vuokaan:
4 rkl oliiviöljyä
2 tl suolaa
tuoretta timjamia
tuoretta rosmariinia
noin 10–15 kivetötöntä oliivia
noin 10 kirsikkatomaattia
Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi. Sekoita siihen hiiva, suola ja sokeri. Sekoita joukkoon puolet jauhoista ja oliiviöljy. Alusta loput jauhota taikinaan. Anna taikinan kohota liinan alla lämpimässä paikassa ainakin puoli tuntia. 
Lämmitä uuni 225 asteeseen.Vuoraa syvä uunipelti leivinpaperilla. Sivele siihen öliiviöljyä, ripottele suolaa. Kaada kohonnut taikina uunipellille. Painele taikinan pintaan siihen puolitetut kirsikkatomaatit ja oliivit. Voitele oliiviöljyllä. Ripottele silputut tuoreet yritit ja suolaa pinnalle. Paista kunnes leipä on kullanruskea pinnasta, noin puolisen tuntia. Parasta uunituoreena.
Feta-pinaattipiirakka:
Pohja:
100g voita
3 dl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
tilkka vettä
1 punaispuli
loraus oliiviöljyä
3 munaa
2 dl ruokakermaa
1/2 tl mustapippuria
200 g fetajuustoa
200 g pakastepinaattia
1 rasia kirsikkatomaatteja
Sekoita jauhot ja suola keskenään ja nypi jauhoseuos huoneenlämpöisen voin joukkoon. Lisää tilkka vettä. Painele piirakkavuuan pohjalle jauhotetuin käsin. Esipaista pohjaa 175 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. 
Paista hienonnettu punasipuli ja pinaatti tilkassa oliivöljyä. Sekoita munat ja ruokaerma kulhossa. Lisää joukkoon murennettu fetajuusto, pinaatti-sipuliseos ja mausteet. Kaada esipaistetulle pohjalle. Puolita kirsikkatomaatit ja asettele täytteen päälle. Paista piirasta 175 asteessa noin 40 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt ja saanut aavistuksen väriä. Jäähdytä ennen tarjoilua huoneenlämpöiseksi.


tiistai 9. syyskuuta 2014

Sacherkakku





Pohja:
200 g voita
200 g taloussuklaata
3 rkl tummaa kaakaojauhetta
4 munaa
2 dl ruskeaa kidesokeria
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta

korppujauhoja vuokaan

Täyte:
300 g Aprikoosihilloa

Kuorrutus:
150 g taloussuklaata
1 rkl voita
1/2 dl kermaa

koristeeksi pähkinöitä

Valmista ensin pohja. Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi. Sulata voi ja suklaa mikrossa muovikulhossa. Sekoita kuivat aineet keskenään erillisessä kulhossa. Sekoita kuivat aineet muna-sokerivaahtoon. Sekoita varovasti joukkoon voi-suklaasula. Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun noin 24 cm uunivuokaan. Paista ensin 175 asteessa 30 min, sen jälkeen alenna lämpö 150 asteeseen ja paista vielä 40 min. 

Halkaise jäähtynyt kakkupohja kahteen tai kolmeen osaan. Levitä väliin marmeladi.

Valmista kuorrute. Sulta voi ja suklaa kattilassa hyvin miedolla lämmöllä lisää joukkoon kerma, sekoita tasaiseksi. Anna hieman jäähtyä ja levitä kakun päälle ja reunoille. Koristele pähkinöillä ja anna jähmettyä jääkaapissa, maistuu parhaalta viileänä.


torstai 3. heinäkuuta 2014

Lemon Cheesecake





Pohja:
6 munanvalkuaista
1 sitruunan mehu puristettuna
150 g tomusokeria
2 tl vanilijasokeria
200 g mantelijauhetta
75 g korppujauhoja

tuoreita mustikoita ja vadelmia

Täyte:
400 g maustamatonta Philadelphia -tuorejuustoa
125 g tomusokeria
5 dl kuohukermaa
5 liivatelehteä
2 sitruunan raastettu kuori
2 sitruunan puristettu mehu

Koristeeksi:

Sitruunan siivuja, vaahtokarkkeja