perjantai 20. joulukuuta 2013

Suklaa-Vadelma juustokakku



Pohja:

200 g tummaa suklaata
60 g voita
6 kananmunaa
2,5 dl ruskeaa sokeria

Täyte:
400 g vadelmaa
1 sitruunan mehu ja raastettu kuori
1 dl ruskeaa sokeria
400 g maustamatonta tuorejuustoa (Philadelphia)
3 dl kuohukermaa
4 liivatelehteä

28 cm irtoreunavuoka

Sulata voi kattilassa. Lisää suklaa pieninä paloina joukkoon ja sekoittele hiljalleen kunnes suklaa on sula ja seos tasainen. Varo polttamasta pohjaan! Tämän voi tehdä myös vesihauteessa tai mikrossa. Erottele keltuaiset ja valkuiset eri kulhoihin ja laita puolet sokerista kumpaankin kulhoon. Vatkaa ensin valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi ja sen jälkeen keltuaiset omassa kulhossaan. Yhdistä vaahdot varovaisesti. Sekoita joukkoon suklaa vatkaimella vatkaten. Kaada taikina irtoreunavuokaan jonka pohjan ja reunan väliin on pingotettu leivinpaperi. Paista180 asteessa noin 40-45 min. Kun pohja on kypsä, ota se uunista. Pohja kohoaa korkeaksi, mutta kun se on kuuma, litistä se keskeltä ja painele matalaksi, niin että se jää vain reunoilta korkeaksi.

Sillä aikaa kun taikina on uunissa, voit aloittaa täytteen valmistamisen. Mittaa kattilaan sokeri, vadelmat, sitruunan mehu ja kuori. Keitä 30 min miedolla lämmöllä. Laita liivatteet likoamaan hyvissä ajoin kylmään veteen. Painele seos siivilän läpi ja sekoita siihen pehmenneet liivatteet. Vaahdota kerma ja sekoita siihen tuorejuusto. Sekoita vadelmaseos huolellisesti vatkaten juustomassaan. Kaada täyte jäähtyneelle pohjalle. Anna hyytyä peitettynä jääkaapissa ainakin 3 tuntia. Irrota vuuasta varovasti veitsen avulla. Koristele marjoilla.

lauantai 21. syyskuuta 2013

Passion-Valkosuklaajuustokakku





Pohja

200 g Digestive keksejä
70 g Voita 

Passionmousse

6 kpl Passion hedelmää
200 g Philadelphia tuorejuustoa, maustamaton
2,5 dl Flora Vispiä
1 - 1,5 dl Sokeria
3,5 Liivatelehteä

Valkosuklaamousse

2,5 dl Kuohukermaa
200 g valkosuklaata
2 Munaa 
~0,5 dl Sokeria 
3,5 Liivatelehteä
tilkka sitruunamehua

Koristeluun:
2 kpl Passionhedelmää


18 cm irtoreunavuoka sekä 26 cm irtoreunavuoka.



Vuoraa noin 26 cm irtoreunavuoka leivinpaperilla. Murskaa keksit, sulata voi ja sekoita. Painele seos vuuan pohjalle. Anna hyytyä jääkaapissa täytteen valmistuksen ajan.

Valmista ensin passionmousse. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Koverra passionien sisus ja painele siivilän läpi. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon tuorejuusto ja sokeri. Kiehauta passionmehu ja sekoita liivate siihen. Kaada ohuena nauhana mousseen ja vatkaa samalla sähkövatkaimella tasaiseksi. Sekoita joukkoon vielä hiemas passionin siemeniä.

Asettele 18 cm reunavuuan reuna isomman vuuan sisään keksipohjan päälle. Paina kevyesti ja kaada mustaherukkamousse vuokaan. Älä laita niin täyteen pikkuvuokaa, että se on korkeampi kuin iso vuoka, koska sen tulee peittyä myöhemmässä vaiheessa valkosuklaamoussella. Passionmoussea saattaa jäädä vähän yli vuokien korkeuksista riippuen. Anna jähmettyä vähintään tunti.



Seuraavaksi valkosuklaamousse. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen ja vatkaa kerma vaahdoksi. Sulata suklaa mikrossa miedolla teholla. Vatkaa  huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kermavaahto ja munavaahto keskenään. Vatkaa joukkoon sula valkosuklaa. Kiehauta pieni tilkka sitruunamehua ja liota siihen liivatteet. Kaada ohuena nauhana täytteeseen samalla sekoittaen sähkövatkaimella. 


Irrota passionkakku pikkuvuuasta veitsellä, älä leikkaa pohjaa rikki. Nosta vuoka varovaisesti, sen pitäisin irrota helpohkosti. Kaada valkosukaamousse päälle niin että reunat täyttyvät ja päältä ei näy mustaherukkamoussea. Tasoita pinta.

Anna hyytä vähintään 2 h ennen irrottamista vuuasta. Koristele 4 osaan lohkotuilla passioneilla.

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Marjaisa valkosuklaakakku mustaherukkasydämellä












Pohja

200 g Digestive keksejä
70 g Voita 

Mustaherukkamousse

2 dl Mustaherukoita (voi olla pakaste), 1/2 dl vettä
200 g Philadelphia tuorejuustoa, maustamaton
2,5 dl Flora Vispiä
1 - 1,5 dl Sokeria
3,5 Liivatelehteä

Valkosuklaamousse

2,5 dl Kuohukermaa
200 g valkosuklaata
2 Munaa 
~0,5 dl Sokeria 
3,5 Liivatelehteä
tilkka sitruunamehua

Tuoreita pensasmustikoita, vadelmia ja mansikoita.


18 cm irtoreunavuoka sekä 26 cm irtoreunavuoka.


Vuoraa noin 26 cm irtoreunavuoka leivinpaperilla. Murskaa keksit, sulata voi ja sekoita. Painele seos vuuan pohjalle. Anna hyytyä jääkaapissa täytteen valmistuksen ajan.

Valmista ensin mustaherukkamousse. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Laita mustaherukat ja vesi kattilaan ja keitä noin 5 min. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon tuorejuusto ja sokeri. Valuta ja painele mustaherukka siivilän läpi toiseen astiaan. Ota noin 3/4 dl mehua takain kattilaan, kiehauta ja sekoita pehmenneet liivatteet mustaherukkamehuun. Kaada ohuena nauhana mousseen ja vatkaa samalla sähkövatkaimella tasaiseksi. Kuumenna vesi ja sekoita siihen pehmenneet liivatteet. Kaada joukkoon ohuena nauhana sekoittaen samalla vatkaimella. 

Asettele 18 cm reunavuuan reuna isomman vuuan sisään keksipohjan päälle. Paina kevyesti ja kaada mustaherukkamousse vuokaan. Älä laita niin täyteen pikkuvuokaa, että se on korkeampi kuin iso vuoka, koska sen tulee peittyä myöhemmässä vaiheessa valkosuklaamoussella. Mustaherukkamoussea saattaa jäädä vähän yli vuokien korkeuksista riippuen. Anna jähmettyä vähintään tunti.





Vaihe ennen valkosuklaamoussen lisäystä.



Seuraavaksi valkosuklaamousse. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen ja vatkaa kerma vaahdoksi. Sulata suklaa mikrossa miedolla teholla. Vatkaa  huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kermavaahto ja munavaahto keskenään. Vatkaa joukkoon sula valkosuklaa. Kiehauta pieni tilkka sitruunamehua ja liota siihen liivatteet. Kaada ohuena nauhana täytteeseen samalla sekoittaen sähkövatkaimella. 


Irrota mustaherukkakakku pikkuvuuasta veitsellä, älä leikkaa pohjaa rikki. nosta vuoka varovaisesti, sen pitäisin irrota helpohkosti. Asettele mustaherukkakaun reunoilla tuoreita vadelmia ja mustikoita. Kaada valkosukaamousse koko komeuden päälle niin että reunat täyttyvät ja päältä ei näy mustaherukkamoussea. Tasoita pinta.

Koristele tuoreilla mustikoilla, vadelmilla ja mansikoilla. Anna hyytä vähintään 2 h ennen irrottamista vuuasta.

torstai 15. elokuuta 2013

Ruusuinen suklaakakku passiontäytteellä







18-20 cm irtopohjavuoka

Pohja:

170 g suolatonta voita huoneenlämpöisenä
400 g ruskeaa kidesokeria
3 isoa munaa huoneenlämpöisenä
230 g vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 ¼ tl ruokasoodaa
70 g tummaa kaakaojauhetta
2,5 dl kuohukermaa
4 rkl kermaviiliä (10 % rasvaa)
5 rkl vahvaa kahvia

Täyte:

1 prk maitorahkaa
3 kpl passionhedelmää
1 kpl liivatelehtä

Kuorrute:

250 g voita
400 g tummaa suklaata
100 g tomusokeria
1/2 dl kiehuvaa vettä
75 g tummaa kaakaojauhetta
200 g Philadelphia tuorejuustoa


Vatkaa pehmeä voi ja ruskea sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Kun vaahto on kuohkeaa, lisää munat kokoajan vatkaten, yksi kerrallaan. Sekoita erillisessä kulhossa vehnäjauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe ja sooda keskenään. Lisää jauhoseos ja vatkaa. Lisää vielä kerma ja kermaviili sekä lopuksi kahvi ja vatkaa tasaiseksi. Itse paistoin pohjaa noin 45 minuuttia, vaikka alkuperäisessä ohjeessa paistoaika oli 30 min. Keskeltä kakku oli hieman "hyllyvä" kun otin sen pois, ja se saa jäädäkin hieman pehmeäksi. Ihanan mutakakkumainen pohja!

Jäähdytin kakun jääkaappikylmäksi ja leikkasin sen vasta seuraavana päivänä kolmeen kerrokseen.

Seuraavaksi täytteen valmistus. Laita liivatelehti kylmään veteen likoamaan. Halkaise passionhedelmät ja koverra niiden sisus kulhoon. Sekoita joukkoon purkillinen rahkaa ja sokeria maun mukaan. Kiehauta tippa vettä, liota liivatelehti siihen. Kaada liivate ohuena nauhana passionrahkaan. Anna täytteen hyytyä jääkaapissa tunti-pari, Sekoita tasaiseksi ennen kakun täyttämistä.

Valmista silläaikaa kuorrute. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja tomusokeri vaahdoksi. Sekoita kaakaojauhe kiehuvaan veteen. Sulata suklaa varovasti mikrossa. Sekoita aineet keskenään kokoajan vatkaten, suklaa viimeisenä, Jatka vatkaamista kunnes täyte vaalenee. Anna jähmettyä noin 20 min jääkaapissa ennen käyttämistä.

Ota halkaistu kakku jääkaapista ja nosta alin kerros lautaselle. Täytä pursotuspussi kuorrutteella (tähtitylla). Pursota ensin alimman kerroksen reunalle"rengas" kakun ympäri jähmeällä kuorrutteella. Levitä puolet passion-rahkasta "renkaan"sisään. Näin täyte pysyy paremmin sisällä ja kakku on helppo päällystää kuorrutteella. Nosta seuraava osa kakkupohjasta päälle ja tee samoin toiselle kerrokselle. Lopuksi kansi päälle. Levitä kuorrutetta tasaisesti palettiveitsellä tai muulla isolla tasaisella veitsellä kakun päälle ja reunoille. Lopuksi pursota ruusukkeet kakun päälle, aloittaen reunoilta. Koska kakkupohja on kohonnut uunissa, keskiosa on kauniisti koholla reunoihin nähden. Koristele vielä hopeakuulilla ja nauti ! =)

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Mansikka-Marianne kakku







Pohja:
150 g digestive keksejä
75 g voita

Mariannekerros:
200 g Philadelphia maustamatonta tuorejuustoa
2,5 dl vispikermaa
1 pss Marianne Crush -rouhetta
sokeria oman maun mukaan
4 kpl liivatelehteä

Mansikkakerros:
200 g Philadelphia maustamatonta tuorejuustoa
2,5 dl vispikermaa
3 dl mansikkaa
4 kpl liivatelehteä
sokeria
pari rkl sitruunan mehua

koristeeksi tuoreita marjoja ja sulatettua valkosuklaata

18 - 20 cm irtoreunavuoka

Vuoraa irtoreunavuoka leivinpaperilla. Murskaa keksit muovipussissa kaulimen avulla. Sulata voi. Sekoita keksimurut ja voisula, painele tiiviisti irtoreunavuuan pohjalle. Anna levätä jääkaapissa sen aikaa kun valmistat täytteen.

Valmista ensin Mariannekerros. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon tuorejuusto, Mariannerouhe ja sokeri. Kiehatuta tilkka vettä (noin pari rkl) ja liuota liivatteet siihen. Sekoita ohuena nauhana juustomassaan kokoajan sekoittaen. Levitä juustomassa pohjan päälle ja anna hyytyä ainakin puoli tuntia ennen seuraavan kerroksen tekemistä.

Valmista mansikka kerros muuten samoin kuin Marianne kerros, mutta soseuta manskat sauvasekoittimella ja sekoita massaan. Kiehauta vesitilkan sijaan sitruunamehua ja liota liivatteet siihen. Anna hyytyä yön yli ennen kuin irrotat kakun vuoasta.

Koristele tuoreilla marjoilla ja sulatetulla valkosuklaalla.

lauantai 13. heinäkuuta 2013

Passion-juustokakku






1,5 pötköä Dominokeksejä
70 g voita

200 g ranskankermaa
200 g Philadelphia maustamatonta
2 dl tomusokeria
3 kpl liivatelehteä
1-2 sitruunan mehu

6 kpl passion hedelmää
3 kpl liivatetta
1 siruunan mehu
sokeria maun mukaan

Vuoraa 18-20 cm irtoreunavuoka leivinpaperilla. Kuumenna uuni 190 asteeseen. Irrota Dominoiden puolikkaat toisistaan ja kaavi valkoinen sisus pois. Murskaa keksit hienoksi. Sulata voi ja sekoita keksien joukkoon Taputtele vuuan pohjalle ja paista hetki uunissa. Anna jäähtyä.

Laita 3 liivatetta likoamaan kylmään veteen. Sekoita juusto, ranskankerma ja tomusokeri tasaiseksi. Kiehauta sitruunan mehu ja liuota liivate joukkoon. Sekoita juustoseokseen ja kaada pohjan päälle. Anna hyytyä vähintään 3 tuntia ennen kiilteen tekoa.

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Halkaise passionhedelmät ja koverra niiden sisus kulhoon. Säästä puolikas passio koristeeksi ja osa siemenistä ripotettavaksi kaun päälle. Kiehauta sitruunan mehu ja liuota liivatteet siihen. Sekoita passioseokseen ja mausta sokerilla. Anna hieman jäähtyä ja lusikoi sitten varovasti kakun päälle. Anna hyytyä mielellään yön yli jääkappissa. Ripota päälle koristeeksi siemeniä. Irrota kakun reunat veitsellä ennen irtoreunavuuan poistamista. Nosta kakku tarjoiluvadille ja lisää vielä passiolohkot kakun päälle. NJAMS!

perjantai 21. kesäkuuta 2013

Kinuskinen Mansikka-Raparperi Mascarponekakku









5 munaa
3 dl sokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Raparperihillo:

400 g raparperia
2 dl vettä
1 dl hillosokeria
1 tl kanelia

Kinuski:
2 dl kermaa
1 dl fariinisokeria

250 g Mascarpone juustoa
2 dl kermaa
sokeria, vaniljasokeria
(limen mehua)

500 g mansikoita

Valmista ensin hillo. Kuori ja pilko raparperit. Mittaa kattilaan vesi, kaneli ja raparperin palat. Keitä kunnes raparperit ovat pehmeitä. Lisää hillosokeri ja keitä hieman sekoitellen. Nosta kattila liedeltä ja hurauta tasaiseksi sauvasekoittimella. Keitä vielä noin 10 min. Anna hillon jäähtyä jääkaappikylmäksi.

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita taikinan kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan varovasti käännellen. Levitä taikina syvälle uunipellille ja paista noin 7 min. Anna jäähtyä.

Valmista seuraavaksi kinuski. Mittaa kattilaan kerma ja fariinisokeri. Keitä sekoitellen noin 10 min. Jätä kinuski vielä kiehumaan itsekseen sillä välin kun valmistat Mascarpone täytteen. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita siihen Mascarpone. Mausta limen mehulla ja sokerilla. Anna kinuskin jäähtyä huoneenlämpöiseksi.

Leikkaa jäähtynyt kakku pohja kolmeen yhtäsuureen suorakaiteen muotoiseen osaan. Perkaa ja puolita mansikat. Nosta yksi pohjan osa tarjoilualustalle. Levitä Mascarpone vaahtoa, raparperihilloa, mansikoita ja kinuskia väliin. Tee samoin toiselle kerrokselle ja kolmannelle koristele mansikoilla ja kinusikastikkeella.

torstai 20. kesäkuuta 2013

Limetti-Valkosuklaakakku





Pohja:
4 Munaa
3 dl Sokeria
3 dl Vehnäjauhoja
3,5 tl Leivinjauhetta
2 tl Vaniljasokeria
4 limen kuori raastettuna ja mehu
100 g Mantelijauhetta
1 dl öljyä

Täyte/kuorrute:
3 kpl Panda- valkosuklaalevyä
2 prk Ranskankermaa
2 Limetin kuori raastettuna ja mehu

Pese limetit huolella. Raasta kuori ja ota mehu talteen. Riko munat kulhoon ja kaada päälle sokeri. Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään. Kuumenna uuni 190 asteeseen. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita munavaahtoon kuivat aineet ja limen kuori sekä mehu, lopuksi öljy. Sekoita ja kaada taikina 20 cm irtoreuna vuokaan. Paista pohjaa 40-50 min, seuraa vähän ettei se pala. Voit kokeilla kypsyyttä puutikulla.

 Sulata valkosuklaa mikrossa. Vatkaa hieman jäähtynyt suklaa ranskankerman kanssa sekaisin vaahdoksi sähkövatkaimella. Sekoita joukkoon limetin kuoriraaste ja mehu. 

Halkaise jäähtynyt kakku ja levitä 1/3 täytteestä väliin. Nosta toinen puoli kanneksi päälle ja päällystä lopulla täytteellä. Voit halutessi laittaa väliin ja päälle tuoreita marjoja, esim vadelmia. Kakku on koristeltu muutamalla kuivahtaneella viinirypäleellä olimme mökillä ja muuta ei ollut tarjolla :D

torstai 13. kesäkuuta 2013

Samettinen Appelsiini-Suklaakakku





Pohja:

2 munaa
2 dl sokeria
50 g mantelirouhetta
1 dl tummaa kaakaojauhetta
1,5 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
2 appelsiinin raastettu kuori
100 g voita

Kostutukseen appelsiinista puristettua mehua

Täyte:
1 prk ranskankermaa
200 g Marabou appelsiinikrokantti suklaata

Kuorrutus:

75 g voita
250 Fazer tummaa leivontasuklaata
0,5 dl kuohukermaa

Koristeet:
kumkvatteja
valkosuklaata
kelta-oranssia strösseliä

Voitele 20 cm irtoreunavuoka ja laita uuni lämpenemään 190 asteeseen. Riko huoneenlämpöiset munat puhtaaseen kuivaan kulhoon ja kaada päälle sokeri. Sekoita taikinan kuivat aineet keskenään. Sulata voi mikrossa. Pese appelsiinit huolellisesti ja raasta niiden kuori (varo raastamasta valkoista osaa). Ota talteen appelsiinien mehu pohjan kostutusta varten. Vatkaa munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon varovasti kuivat aineet, voisula ja appelsiininkuori. Paista kakkua 20-25 min uunissa tasalämmöllä. Kypsyyttä voit kokeilla puutikulla. Kakku on kypsää kun tikkuun ei jää taikinaa.

Voit valmistaa täytteen jääkaappiin jähmettymään sillä aikaa kun kakku on uunissa. Sulata suklaa mikrossa miedolla lämmöllä. Vatkaa sähkövatkaimella voimakkaasti vaahdoksi ranskankerman kanssa.

Anna kakun jäähtyä täysin ennen leikaamista kahtia, mielellään jääkaappikylmäksi. Leikkaa kakku kahtia ja kokoa vadille, josta aijot tarjoilla kakun. Kostuta pohja appelsiinimehulla. Ota kuorrute jääkaapista ja vatkaa vielä voimakkaasti sähkövatkaimella muutama minuutti. Levitä kuorrute pohjalle ja nosta kanneksi toinen puoli kakusta. Kostuta myös toinen puoli kevyesti mehulla. Laita jääkaappiin odottamaan kuorrutusta.

Lämmitä kattilassa kerma ja sulata voi siihen miedolla lämmöllä. Lisää joukkoo suklaa paloina sitä mukaa kun se sulaa. Anna kuorrutteen jäähtyä sekoitellen ennen levittämistä. Voit jäähdytellä sitä myös kylmävesihauteessa. Levitä kuorrute varovasti kakulle ja reunoille. Koristele ja nauti!!!

Kakku kannattaa ottaa huoneen lämpöön noin 15-20 min ennen tarjoamista.

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Ananas-Kookos Cupcakes






Riko huoneenlämpöiset munat puhtaaseen, kuivaan kulhoon kaada päälle sokeri. Laita uuni lämpeämään 190 asteeseen. Seikoita taikinan kiuvat aineet (sokeria lukuunottamatta) keskenään eri kulhossa. Vatkaa munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Kääntele kuiva-aineseos joukkoon varovasti ja lopuksi sekoita joukkoon öljy. Annostele muffinivuokiin taikinaa noin puolilleen ja paista kunnes pinta näyttää kullankeltaiselta. Varo palamista!! Anna jäähtyä ja valmista sillä aikaa kuorrtute.

Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja Philadelphia -juusto tasaiseksi massaksi sähkövatkaimella. Lisää joukkoon tomusokeri kolmessa osassa ja vatkaa jokaisen välissä. Sekoita lopuksi joukkoon kookoshiutaleet. Annostele kuorrutetta reilusti jäähtyneiden muffinien päälle. Anna vetäytyä jääkaapissa, koristele ennen tarjoilua esimerkiksi nonparelleilla ja ananaskirsikoilla.

2 munaa
1,5 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 dl vehnäjauhoja
125 g kookoshiutaleita
2 tlk ananasmurskaa valutettuna
0,5 dl öljyä

Kuorrute:
200 g Philadelphia maustamatonta tuorejuustoa
90 g voita
300 g tomusokeria
75 g kookoshiutaleita

koristeluun nonparelleja ja ananaskirsikoita

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Punaisilla marjoilla somistettu valkosuklaakakku





Pohja:

100 g venhäjauhoja
puoli tl suolaa
6 isoa munaa huoneen lämpöisenä
150 g kidesokeria

Täyte:

4 dl kuohukermaa
250 g valkosuklaata
125 g tuoreita vadelmia
125 tuoreita mansikoita paloiteltuna

(koristeeksi tomusokeria)

Sulata valkosuklaa. Vatkaa kerma vaahdoksi ja vatkaa joukkoon sulanut suklaa. Laita jääkaappiin odottamaan.

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Voitele 20 cm irtoreunavuoka. Vatkaa munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Sekoita suola jauhoihin ja kääntele varovasti muna-sokeriseoksen joukkoon. Kaada taikina vuokaan ja paista 25 min. Kakun kypsyyttö voi kokeilla puutikulla. Anna kakun jäähtyä kunnolla, ennenkuin irrtotat sen vuuasta. Jos kakku on jääkaappikylmä, se on helpompi halkaista kahteen osaan täyttämistä varten.

Aseta toinen kakkupuolikas tarjoiluvadille. Levitä  1/3 täytteesstä ja puolet marjoista väliin ja nosta toinen kakkulevy kanneksi. Päällystä kakku täytteellä ja koristele lopuilla marjoilla, halutessasi tomusokerilla. Tarjoile viileänä!!


lauantai 9. maaliskuuta 2013

Kookos-suklaa-vadelmakakku







4 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
1 dl tummaa kaakaojauhetta
1 dl soodaa
1 tl vaniliinisokeria
1/2 tl suolaa
150 g voita
1 prh (250 g) rahkaa
1/2 dl maitoa
2 munaa

Täyte:
200 g vadelmia
2 dl kuohukermaa
1 prk sitruunarahkaa
Sokeria maun mukaan
1 dl kookoshiutaleita

Reunoille & päälle:
2 dl kuohukermaa
1 prk sitruunarahkaa
sokeria maun mukaan
1 dl kookoshiutaleita

Vuoraa 20 cm irtoreunavuoka leivinpaperilla. Voitele vuoka ja vuoraa se kookoshiutaleilla. Kuumenna uuni 175 asteeseen. Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään. Sulata voi. Sekoita kuiviin aineisiin rahka,voisula, maito ja munat. Sekoita hyvin ja paista noin 50 min uunissa. Anna jäähtyä kunnolla ennen leikkaamista, mielellään jääkaappikylmäksi.

Leikkaa kakkukolmeen osaan. Soseuta vadelmat esim haarukalla painelemalla. Jos vadelmista ei lähde tarpeeksi nesetettä kostuttaakseen kakkua, voit kostuttaa vähän esim. maidolla. Vatkaa kerma täytteen kerma vaahdoksia ja sekoita siihen rahka, mausta sokerilla. Levitä puolet vadelmista alimpaan väliin. Levitä puolet rahkaseoksesta päälle ja ripota lopuksi puolet kookoshiutaleista rahka-kerman päälle. Täytä samoin seuraava väli. Vatkaa päällisen kerma ja sekoita rahkaan, mausta sokerilla. Levitä päälle ja reunoille. Korista reunat ja päällinen runsaalla määrällä kookoshiutaleita.

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Perinteinen juustokakku piparkakkupohjalla




200g murennettuja piparkakkuja
50 g sulaa voita

900 g Philadelphia tuorejuustoa, maustamaton
3 dl sokeria
1 kuori raastettuna (ja mehu)
2 rkl vehnäjauhoja
3/4 dl kermaa
4 munaa

Vuoraa 26 cm irtoreunavuoka leivinpaperilla. Murskaa pipakakut ja sekoita sulaan voihin. Painele muruseos vuuan pohjalle ja laita jääkaappiin odottamaan.

Sekoita tuorejuusto ja sokeri sähkövatkaimella tasaiseksi massaksi. Lisää munat ja sekoita kunnes seos on kuohkeaa. Lisää jauhot, raastettu sitruunankuori (ja mehu) ja kerma, sekoita.

Kaada juustoseos murupohjalle ja paista uunissa 200 asteessa 10 minuuttia. Alenna sen jälkeen lämpötila 125 asteeseen ja paista noin 35-40 minuuttia. Anna jäähtyä uunissa (luukku raollaan), ettei kakku halkea. Jäähdytä lopuksi vielä jääkaapissa kylmäksi.