keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Pekaanipähkinä-Kookoskakku





Pohja

200 g Voita
3 dl Sokeria
3 Munaa
1,5 dl Kookoshiutaleita
70 g Pekaanipähkinää rouhittuna
2 tl Leivinjauhetta
2 tl Vaniljasokeria
2 dl Kermaa

vuuan voiteluun korppujauhoja ja voita

Kuorrute

400 g Philadelphiatuorejuustoa
100 g Voita
9 dl Tomusokeria
Kanelia

Päälle 125 g Pekaanipähkinää

Voitele ja korppujauhota 26 cm kakkuvuoka. Sekoita kuivat aineet, paitsi sokeri, keskenään.Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sulata voi. Lämmitä uuni 175 asteeseen. Yhdistä munavaahto kuiviin aineisiin varovasti. Sekoita joukkoon voisula ja kerma. Kaada vuokaan ja paista reilu tunti. Kokeile hammastikulla kypsyyttä ennen kuin otat kakun uunista. Jos tikkuun jää taikinaa, ei ole valmista.

Irrota kakku vuuasta ja kumoa jäähtymään siksi aikaa kun teet päällisen. Kakun tulee olla melko kylmä ennen päällisen levttämistä. Vatkaa pehmeä voi, tuorejuusto, tomusokeri ja kanelia maun mukaan kuohkeaksi sähkövatkaimella. Halkaise kakku ja levitä runsaasi kuorrutetta väliin. Nosta toinen puoli kanneksi ja levitä loput kuorrutteesta tasaisesti kakun päälle. Koristele kokonaisilla ja rouhituilla pekaanipähkinöillä. Ohje on Pirkka lehdestä!

lauantai 17. joulukuuta 2011

Minttusuklaamoussekakku





2 pötköä Minttidomino keksejä
75 g voita

4 munaa
1 dl Sokeria
2 prk Flora vispiä
400 g Philadelphia juustoa
300 g Minttukrokanttisuklaata
200g Taloussuklaata
8 kpl Liivatelehtiä

Vuoraa 26 cm irtoreunavuoka leivinpaperilla. Murskaa noin 3/4 kekseistä ja sulata voi. Sekoita keskenään ja painele vuuan pohjalle. Laita 4 kpl liivatetta kylmään veteen likoamaan. Vatkaa 1 prk Flora vispiä vaahdoksi. Sekoita joukkoon 200 g tuorejuustoa. Sulata 3/4 tummasta suklaasta mikrossa, säästä osa koristeluun. Vatkaa 2 munaa ja 0,5 dl sokeria kuohkeaksi vaahdoksi. Vatkaa sula suklaa tuorejuusto-kermaseokseen. Sekoittele muna-vaahto joukkoon lusikalla. Kiehtauta tippa vettä ja sulata liivatteet siihen. Sekoita vatkaten joukkoon. Kaada täyte kakkupohjalle ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään pari tuntia. Muskaa loput dominot ja ripottele täytteen päälle.

Valmista toinen kerros samalla lailla, mutta käytä tällä kertaa minttu krokanttisuklaata. Sitä voi laittaa enemmän, 300 g. Irrota hyytynyt kakku vuuasta ja koristele sulalla suklaalla.

lauantai 3. joulukuuta 2011

Suklainen Tassukakku





Pohja

3 munaa
3 dl Sokeria
150g Voita
1,5 dl Vehnäjauhoja
75 g Mantelirouhetta
1,5 dl Tummaa kaakaojauhetta
1,5 tl Vaniljasokeria
1,5 tl Leivinjauhetta

Täyte

2 prk Ranskankermaa
300 g Taloussuklaata, Fazer

Kuorrute

260 g Valkosuklaata
3 dl Kuohukermaa
3 Liivatelehteä

Koristeet sulatettua tummaa suklaata

Vuoraa 24 cm irtoreunavuoka leivinpaperilla. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sulata rasva ja vatkaa joukkoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita taikinaan. Paista pohjaa 175 asteessa noin 30 min. Anna kakun jäähtyä kunnolla ja halkaisen sen jälkeen kahteen osaan täyttämistä varten.

Valmista seuraavaksi täyte. Sulata taloussuklaa ja vatkaa sähkövatkaimella ranskankermaan. Anna jähemttyä hetki jääkaapissa ja vatkaa lisää, niin että täyte muuttuu kuohkeaksi ja vaaleaksi. Levitä täyte kakkuun ja laita kanneksi päälle toinen puoli. Anna vetäytyä jääkaapissa kuorrutteen valmistamisen ajan.

Sulata valkosuklaat kuorrutetta varten. Laita liivatteet likoamaan kylmään vetee. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita hieman jäähtynyt suklaasula kermaan. Kiehauta tippa vettä ja liouta liivatteet siihen. Vatkaa kuorrutteeseen. Anna kuorrutteen jähmettyä jääkaapissa kunnes se on tarpeeksi kiinteää levitettäväksi. Päällystä kakku sillä. Koristele tummasuklaa tassuilla. Vuh vuh!