sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Mustikkarahkapiirakka



150 g voita
1 dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta

Täyte:

2 prk rahkaa
1 prk kuohukermaa
200 g mustikoita
sokeria

Voitele ja korppujauhota noin 26 cm vuoka. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa joukkoon muna. Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita taikinaksi. Painele vuuan pohjalle jauhoitetuin sormin ja esipaista pohjaa 200 asteessa noin 10 minuuttia.

Vaahdota kerma löysäksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon rahka ja maun mukaan sokeria. Sekoita mustikat varovasti joukkoon etteivät ne rikkoudu kokonaan. Paista noin 30 minuutta 200 asteessa. Anna jäähtyä. Tarjoile jääkaappikylmänä. Slurps!

perjantai 11. marraskuuta 2011

Porkkana-Cup Cakes






Taikina

200 g Porkkanaraastetta
2,5 dl Öljyä
250 g Sokeria
3 Munaa, keltuaiset erillään
3 rkl Maitoa
100 g Mantelirouhetta
200 g Vehnäjauhoja
2 tl Leivinjauhetta
Kanelia ja kardemummaa oman maun mukaan

Kuorrutus

200 g Tuorejuustoa
90 g Suolatonta voita
300 g Tomusokeria

Koristeeksi nonparellia ja marsipaanikukkia

Raasta raaka porkkana raasteeksi. Laita uuni lämpiämään 190 asteeseen. Vatkaa sokeri ja öljy sähkövatkaimella "vaahdoksi", lisää maito, porkkanaraaste munankeltuaiset ja mantelirouhe. Jatka vatkaamista. Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa munan valkuiset erillisessä kulhossa kovaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet taikinaan. Lopuksi nostele varovasti sekaisin valkuaisvaahdon kanssa. Annostele taikina söpöihin muffinivuokiin ja paista uunissa senaikaa että vaikuttavat kypsiltä. Liian kauan paistettuna niistä tulee kuivakoita, vältä siis sitä!

Valmista sitten kuorrutus. Vatkaa tomusokeri ja huoneenlämpöinen voi vaahdoksi keskenään. Vatkaa joukkoon tomusokeri. Levitä kuorrutetta muffinien päälle ja koristele sokerikukilla ja nonparelleilla.

Nam hyvää!!!!

perjantai 4. marraskuuta 2011

Kolmen suklaan juustokakku






1,5 pötköä Dominokeksejä
60 g Voita

400 g Philadelphia tuorejuustoa
6 dl Kuohukermaa
9 kpl Liivatelehteä
3dl vettä
130 g Valkosuklaata
130 g Maitosuklaata
130 g Tummaa suklaata

Pinnalle

Parrot's Yogo & Choko Mix suklaarakeita
70 g Tummaa suklaata

Vuoraa 24 cm irtoreunavuoka leivinpaperilla. Murskaa keksit, sulata voi ja sekoita massaksi. Painele vuoan pohjalle.

Laita 3 liivatetta likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma. Sekoita tasaiseksi tuorejuuston kanssa. Jaa massa kolmeen yhtäsuureen osaan, voit tarvittaessa käyttää apuna keittiövaakaa. Laita kaksi osaa jääkaappiin odottamaan. Sulata tumma suklaa mikrossa miedolla teholla ja sekoita 1/3 massaan tasaisesti vatkaten. Kiehauta 1 dl vettä ja liota siihen liivatteet. Anna hyytä noin 15 min jääkaapissa ennen seuraavaa kerrosta.

Valmista seuraavaksi keskikerros maitosuklaasta ja päällimmäinen valkosuklaasta menettelemällä samoin kuin pohjimmaisen täytteen kanssa. Anna kakun hyytyä yön yli jääkaapissa.

Koristele kakku Yogo & Choko rakeilla. Sulata 70 g tummaa suklaata ja pursota sittä "ristikko" kakun päälle. Voit käyttää apteekista saatavaa lääkeruuttaa. Irrota vuoasta ja tarjoile kylmänä. Njam!