tiistai 9. elokuuta 2011
Mustikka-Vaniljakakku
Pohja:
200 g Digestive -keksejä tai piparkakkuja
75 g Voita sulatettuna
Täyte:
2 prk Vaniljarahkaa
1 prk Rahkaa
1 prk Flora Vispiä
3 tl Vaniljasokeria
0,5 l Mustikoita
Sokeria maun mukaan
5 kpl liivatelehtiä
Päälle:
100 g Pensasmustikoita
100 g Valkosuklaata
Vuoraa keskikokoisen irtoreinavuoan pohja leivinpaperilla. Murskaa keksit, sekoita voisulaan ja painele vuoan pohajlle. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
Valmista seuraavaksi täyte. Vatkaa Flora vispi vaahdoksi, sekoita joukkoon rahkat sekä vaniljasokeri, ja tavallista sokeria oman maun mukaan. Kiehautua pari rkl vettä ja sekoita lionneet liivatteet joukkoon. Vatkaa liivateseos rahkaseokseen. Levitä puolet täytteestä keksipohjan päälle. Sekoita toiseen puolikkaaseen reilu puolet mustikoista vatkaten, että mustikat menevät rikki ja rahka värjäytyy siniseksi. Ripottele loput kokonaisista mustikoista vaalean täytteen päälle, ja kaada sininen täyte päälle, niin että väliin jää kokonaisia mustikoita. Mikäli mahdollista, kannattaa käyttää tuoreita, sillä pakastetut mustikat valuttavat nestettä. Anna hyytyä yön yli.
Irrota hyytynyt kakku vuoasta veitsen avulla ja aseta lautaselle koristelua varten. Sulata valkosuklaa ja pursota siitä pieniä lehtiä tai muita haluamiasi kuvioita leivinpaperille. Apteekista saa "lääkeruiskuja" jotka ovat tässä käteviä. Laita hyytymään jääkaappiin. Pursota kakun pinnalle kiehkuroita tms. halutetssasi. Asettele hyytyneet lehdet kakulle ja ripottele sekaan pensasmustikoita.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti